tiistai 24. marraskuuta 2015

Vahvistunut dollari

Aina vain vahvistuva dollari on saanut itseni yhä enemmän etsimään euroopasta kiinnostavia sijoituskohteita. Ei hirveästi innosta vaihtaa euroja dollareiksi tälläisillä kursseilla.

Tässä pieni graafi muutaman vuoden tapahtumista:


20.11 – Mario Draghin puhe heikensi euron dollarikurssia vielä entisestään. Draghi vakuutti pitävänsä rahapolitiikan virityksen elvyttävänä, kunnes toivottu inflaatiotaso on saavutettu. EKP päättää mahdollisista toimenpiteistä joulukuun kokouksessa.

Täytyy myöntää että euroopanmarkkinat eivät ole itselleni hirveän tutut, suomea lukuunottamatta. Mutta innostusta/mielenkiintoa on tutkiskella myös eurooppalaisia yrityksiäkin.

BASF




















Pintapuolisesti olen tutkiskellut saksalaista kemian ala yhtymää BASF:ia.
 
Se on maailman suurin kemikaaliyritys. Historiaa sille on kertynyt jo 150 vuotta. BASF:illa on myös toimintaa suomessa.Tytäryhtiö suomen BASF Oy, perustettiin vuonna 1985. Nykyisin toimintaa on pääkaupunkiseudun ohella kuudella paikkakunnalla.


Yhtiön liiketoiminta jakautuu seuraaviin segmentteihin:
                    kemikaalit
                    muovit
                    jalosteet
                    toiminnalliset ratkaisut
                    maatalouden ratkaisut
                    öljy ja kaasu

BASF:n tytäryhtiö Wintershall Holding AG harjoittaa öljyn ja maakaasun etsintää ja tuotantoa sekä maakaasun siirtoa ja jakelua. Keski- ja Itä-Euroopassa Wintershall toimii yhteistyössä Gazpromin kanssa.

Suosin omissa sijoituksissani hyvää osinkonmaksua, mieluiten kasvavaa sellaista. Joten tutkaillaanpas sitä hetkisen.


Osinkohistoria vuosilta 2005-2014






















Eli ihan hyvältä näyttää tälläkin saralla.

Dividend Yield: 3.63%
Payout-ratio: 50.2%
 

BASF on tänäkin vuonna jatkanut panostamista vahvasti tulevaisuuteen.

Tänä vuonna muunmuassa yhtiö on perustanut uuden kemian tehtaan kiinaan, akryyli tehtaan brasiliaan ja maatalous tutkimuskeskuksen intiaan.


Ihan mielenkiintoinen yritys mutta pitää kyllä tutkiskella vähän pintaa syvemmälle kun aika antaa myöden.


3 kommenttia:

  1. Tutkis myös Munich re (MUV2). Itse myin pois silllä ei kiinostanut karhuta Saksan valtiolta palautusta joka vuosi liikaa maksetuista veroista.

    Itse sijoitan jenkkilään normaaliin tahtiin sillä uskon että dollari pysyy vahvana vielä monia vuosia.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kun kerroit tuosta palautusten hakemisesta koska niitä olen yrittänyt vältellä yli kaiken. En tiedä mistä syystä oletin että meillä suomalaisilla oli järkevä käytäntö näissä asioissa saksalaisten kanssa, pitääpä tutkia asiaa tarkemmin.

    Niin pikku summilla kuin itse sijoitan niin mieluummin välttelen tollasia seikkoja viimeiseen asti.

    Munich re ja toisaalta kaikki muutkin vakuutusyhtiöt ovat tuttuja koska ala kiinnostaa erittäin paljon. Ovat mielestäni pidemmällä aikavälillä juuri niitä parhaita sijoituskohteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tästä lisää tietoa http://www.nordnetblogi.fi/saksalaiset-lahdeverot-takaisin-parempi-mieli-johdatus-lomakkeisiin-2/08/01/2013/

      Poista